Siirry sisältöön

Henkilöjäsenten jäsenmaksut poistuvat

Syyskokouksessa 29.10. päätettiin poistaa yhdistyksen henkilöjäsenten jäsenmaksu. Jatkossa yhdistyksen henkilöjäseneksi liittyminen on maksutonta.

Myllyhoitoyhdistyksen jäsenet päättivät sääntömääräisessä syyskokouksessa Helsingissä 29.10.2020 poistaa yhdistyksen henkilöjäseniltä jäsenmaksun. Päätös on voimassa heti.

Jatkossa vain yhteisöjäsenet maksavat vuosittaisen jäsenmaksun. Lisäksi yhdistyksen toimintaa voi jatkossa tukea vapaaehtoisella kannatusmaksulla siirtämällä valitsemansa summan Myllyhoitoyhdistys ry:n tilille FI62 5541 2820 0279 94 (viitteeksi tulee kirjoittaa "kannatusmaksu, nimi ja puhelinnumero").

Tarkoitus on, että ihmisillä olisi entistä matalampi kynnys liittyä yhdistyksen jäseneksi.

”Toivomme mukaan monenlaisia jäseniä, joille riippuvuuteen sairastuneiden ja läheisten auttaminen on sydämen asia. On tärkeää, että mukaan voi tulla varallisuudesta riippumatta”, toiminnanjohtaja Minna Ekholm kommentoi päätöstä.

Myllyhoitoyhdistyksen jäseneksi pääsee liittymään täyttämällä tämän lomakkeen (linkki).

Liittymällä yhdistyksen jäseneksi tuet tärkeää työtämme riippuvuuksien parissa! Lisäksi yhdistyksen jäsenet saavat 20 euron alennuksen vuosittaisen Rohkeutta muutokseen -koulutuspäivän osallistumismaksusta.

Toipumiskeskeinen hoito

Toipumiskeskeiseksi päihdehoidoksi kutsutaan täysraittiuteen tähtäävää, yhteisöllistä ja vertaistukeen perustuvaa hoitoa. Siinä on keskiössä 12 askeleen soveltaminen ammatillisesti. Hoitomuotoa edustavat Minnesota-malli ja myllyhoito, joiden juuret ovat Pohjois-Amerikassa. Riippuvuudet ry on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.

Ajankohtaista

Riippuvuudet itsemurhan taustalla – miten itsemurhasta tuli vaihtoehto?  -webinaari 10.9. klo 12–16

Kirjoittajalta Riippuvuudet ry | 26.3.2026

Itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9. järjestettävässä webinaarissa paneudutaan siihen, miten päihde- ja peliriippuvuus kietoutuvat osaksi itsemurhia. Webinaarin järjestävät Lahden kaupunki, MIELI Hämeen Mielenterveys ry, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Päijät-Hämeen Myllyhoitoklinikka sekä Riippuvuudet ry.