Läheistenpäivä 5.5.2023
Toukokuun 5. päivänä vietetään päihderiippuvaisten Läheistenpäivää. Silloin muistetaan läheisiä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päihdejärjestöt tarjoavat kyseisellä viikolla tietoa ja tukea läheisille.
Kaikki tunteet ovat sallittuja
Läheisen ihmisen päihderiippuvuus herättää monenlaisia tunteita. Läheisille ovat tuttuja esimerkiksi viha, pelko, häpeä, suru, toivo, epätoivo, syyllisyys, rakkaus ja ahdistus. Kaikki tunteet ovat inhimillisiä, todellisia ja oikeita, ja niiden tunteminen on sallittua ja suotavaa.
Tunteiden salliminen on teemana päihderiippuvaisten Läheistenpäivässä 5. toukokuuta. Tänä vuonna neljättä kertaa vietettävänä päivänä muistetaan läheisiä, joiden elämään toisen ihmisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päihdejärjestöt tarjoavat Läheistenpäivän viikolla tietoa ja tukea erityisesti läheisille.
Päihdeongelma vaikuttaa kuormittavasti aina monen ympärillä olevan ihmisen elämään, ja Suomessa onkin arviolta ainakin miljoona läheistä. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA:n vuonna 2019 tekemässä kyselyssä joka kolmas päihde- ja mielenterveysomainen kertoi, että heillä oli vaikeuksia selviytyä päivittäisistä toimista, kuten työstä, opiskelusta, kotitöistä ja harrastuksista.*
Webinaari:
Lisäksi sekä läheisille että heidän parissaan työskenteleville ammattilaisille järjestetään webinaarit tiistaina 2.5.2023. Ammattilaisten webinaarin ajankohta on klo 13–16 ja läheisten klo 17–19.
Läheisten webinaarin ajankohta on klo 17–19, ja tarjolla on tietoa ja konkreettisia tunnetyökaluja. Psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki käy läpi keinoja tunteiden kohtaamiseen ja säätelyyn. Miten käsitellä vaikeita tunteita? Kokemusasiantuntija Sari kertoo matkastaan moninaisten tunteiden kanssa.
Ammattilaisten webinaarin ajankohta on klo 13–16. Psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviita puhuu häpeästä, syyllisyydestä ja traumasta läheisasiakkaiden kohtaamisessa. Tutkija Janne Takala MIPA 2.0. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmasta kertoo läheisten toiveista ammatillisesti ohjatulle vertaistuelle kyselytutkimuksen mukaan. Kokemusasiantuntija Sari avaa läheisten tunnetarpeita.
Webianarit ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kiinnostuneille. Lisätietoa webinaareista ja tarkempi ohjelma täällä. Ilmoittautumaan pääset täältä.
Läheistenpäivänä 5.5.2023 jaetaan tietoa tuen paikoista, kannustetaan hakeutumaan terveydenhuollon tai vertaistuen piiriin sekä järjestetään puhelin- ja chat-päivystystä.
Päivystys Läheistenpäivän viikolla:
- Päihdeneuvonta 0800 900 45 Älä jää yksin huolesi kanssa, jos läheisen päihteiden käyttö huolestuttaa. Päihdeneuvonnan ammattilaiset apunasi numerossa 0800 900 45 joka päivä, ympäri vuorokauden. Soittaminen on maksutonta ja anonyymia.
- Irti Huumeista -chat Älä jää yksin, löydä tukea. Voit kysyä luottamuksellisesti huumeista, huumeita käyttävien päihdepalveluista, toipumisen tuesta ja läheisille tarjottavasta tuesta. Auki Läheistenpäivänä 5.5. koko päivän.
- Irti Huumeista -puhelin 0800 980 66 Älä jää yksin, löydä tukea. Voit keskustella anonyymisti ja maksutta elämäntilanteestasi. Koulutetut vapaaehtoisemme ja ammattilaisemme kuuntelevat ja ohjaavat halutessasi palveluiden piiriin. Puhelin päivystää ma–to klo 9–15 ja 18–21 sekä pe 9–15.
Tuen paikkoja löydät osoitteesta: https://www.kuivinjaloin.fi/apua-laheisille/mista-apua/
#SalliTunteet #MyösLäheiset #MistäTukea #Läheistenpäivä
Kampanjan järjestää Päihdetoimijoiden läheistyön verkosto, johon kuuluvat: Irti Huumeista ry, Myllyhoitoyhdistys ry, Sininauhaliitto, Ehyt ry, Tukikohta ry, A-Kiltojen Liitto, A-klinikkasäätiö, Helsingin kaupunki, Kriminaalihuollon tukisäätiö, Nuorten Ystävät / Verto, Kalliolan klinikka Oy ja Suojatie ry.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Minna Ekholm
toiminnanjohtaja, Myllyhoitoyhdistys ry
+358407291171
minna.ekholm@myllyhoito.fi
Birgitta Suorsa
viestintäpäällikkö, Irti Huumeista ry
+358406203178
birgitta.suorsa@irtihuumeista.fi
Irene Komu
läeistyön kehittäjä, Sininauhaliitto
+35850 574 8809
irene.komu@sininauha.fi
Kaisa Åberg
Päihdeneuvonnan päällikkö, Ehyt ry
044 491 0828
kaisa.aberg@ehyt.fi
Lähteet:
*https://tietopuu.a-klinikkasaatio.fi/jarjestotutkimusohjelma/omaisten_hyvinvointi
Toipumiskeskeinen hoito
Toipumiskeskeiseksi päihdehoidoksi kutsutaan täysraittiuteen tähtäävää, yhteisöllistä ja vertaistukeen perustuvaa hoitoa. Siinä on keskiössä 12 askeleen soveltaminen ammatillisesti. Hoitomuotoa edustavat Minnesota-malli ja myllyhoito, joiden juuret ovat Pohjois-Amerikassa. Riippuvuudet ry on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.
Ajankohtaista
Toukokuun 5. päivänä vietetään viidettä kertaa Läheistenpäivää. Teemana on ”ole turvassa”. Läheisille järjestetään webinaari turvasta ja turvallisuudesta.
Lue lisää