Siirry sisältöön

Matti Nokelasta Myllyhoitoyhdistyksen kunniajäsen

Riippuvuusasiantuntija Matti Nokelalle on myönnetty kunniajäsenyys hänen arvokkaasta työstään yhdistyksessä.

Myllyhoitoyhdistys myöntää suurella kunnioituksella ja kiitollisuudella kunniajäsenyyden Matti Nokelalle merkittävästä ja pitkäjänteisestä panoksesta yhdistyksen hyväksi.

Riippuvuusasiantuntija Nokela toimi vuosien ajan Myllyhoitoyhdistyksessä hoitoonohjauskouluttajana eli koulutti työpaikoilla päihderiippuvuudesta ja sen puheeksi ottamisesta. Nokelan vankkumaton sitoutuminen myllyhoidollisen työotteen kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen on ollut korvaamatonta, toteaa yhdistyksen toiminnanjohtaja Minna Ekholm.

"Matin asiantuntemus, huumori, lämpö ja sydämellinen ote ovat rikastuttaneet niin koulutuksia kuin koko yhdistyksen toimintaa. Hän on jättänyt pysyvän jäljen monien elämään", Ekholm sanoo.

Matti Nokela luennoi. Matti Nokela luennoimassa aivoista ja addiktion synnystä toukokuussa 2022.

Koulutukseltaan Matti Nokela on erityisopettaja ja työnohjaaja. Hän on tullut monelle toipuvalle päihderiippuvaiselle tutuksi erityisesti aivoihin liittyvästä riippuvuusluennostaan, jota hän on pitänyt esimerkiksi päihdehoitolaitoksissa ja oppilaitoksissa. Nokela on myös kirjoittanut teokset Seireenien kutsu – riippuvuudet ja niistä irtautuminen (Basam Books 2020) sekä Hyvinvoiva työntekijä ja tuloksellinen ryhmä (Basam Books 2024).

"Myllyhoitoyhdistys kiittää Mattia hänen arvokkaasta työstään ja perinnöstä, joka jatkaa elämistään monien ammattilaisten ja avunsaajien kautta. Tämä kunnianosoitus on pieni mutta sydämellinen kiitos suuresta panoksesta", toiminnanjohtaja Ekholm sanoo.

Nokelan lisäksi kunniajäsenyys on aiemmin myönnetty yhdistyksen perustajajäsenelle ja entiselle toiminnanjohtajalle, VTL Hannu Ekholmille.

Hannu Ekholm (vas.) ja Matti Nokela lokakuussa 2024.

 

Toipumiskeskeinen hoito

Toipumiskeskeiseksi päihdehoidoksi kutsutaan täysraittiuteen tähtäävää, yhteisöllistä ja vertaistukeen perustuvaa hoitoa. Siinä on keskiössä 12 askeleen soveltaminen ammatillisesti. Hoitomuotoa edustavat Minnesota-malli ja myllyhoito, joiden juuret ovat Pohjois-Amerikassa. Riippuvuudet ry on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.

Ajankohtaista

Riippuvuudet itsemurhan taustalla – miten itsemurhasta tuli vaihtoehto?  -webinaari 10.9. klo 12–16

Kirjoittajalta Riippuvuudet ry | 26.3.2026

Itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9. järjestettävässä webinaarissa paneudutaan siihen, miten päihde- ja peliriippuvuus kietoutuvat osaksi itsemurhia. Webinaarin järjestävät Lahden kaupunki, MIELI Hämeen Mielenterveys ry, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Päijät-Hämeen Myllyhoitoklinikka sekä Riippuvuudet ry.