Riippuvuudesta toipuva on parhaimmillaan timanttinen päihdetyöntekijä

Työntekijä oli tatuoitu ja karskinnäköinen, mutta lempeän rauhallinen ja päättäväisen oloinen. Vuosi oli 1999, ja olin tamperelaisessa päihdehoito-ohjelmassa toipumassa huumeriippuvuudestani. Olin käyttänyt huumeita noin kahdeksan vuotta.

Hetkestä tuli minulle käänteentekevä. Aloituskeskustelun lomassa ohjaajani kertoi nimittäin raitistuneensa itse samasta hoito-ohjelmasta. Olin aiemmin kohdannut lukuisia päihdehoitajia, sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä ja kokenut, että jotain jäi puuttumaan. Vaikka arvostin jokaista kohtaamista ja keskustelua ja ymmärsin työntekijöiden hyviä ajatuksia ja ideoita, kokemuksellisesti oloni oli tyhjä, yksinäinen ja toivoton.

Toipunut työntekijä valoi minuun toivoa paremmasta jo pelkällä olemuksellaan. Tunsin hänen ymmärtävän, mistä puhuin. Lempeä katse ja rauhallinen olemus viestittivät: Ole rauhassa, tässä käy hyvin.

Se oli viesti, jota tuskani ja epätoivoni keskellä eniten tarvitsin. Olin asunnoton, pahasti velkaantunut ja varma, etten onnistu tässäkään hoidossa. Olin käynyt aiemmin jo kaksi laitoskuntoutusta mutta palannut niistä suoraan käyttämään huumeita.

Toivo sitoutti hoitoon

Mieleeni on jäänyt merkittävä hetki, joka kertoi työntekijän kyvystä ohjata minua oikeaan suuntaan. Olin epätoivossani maininnut, että en usko onnistuvani hoidossa tälläkään kertaa.

Ongelmista keskustelemisen sijaan työntekijä antoi minulle tyhjän paperin ja kynän. Laadimme yhdessä viikko-ohjelman, joka sisälsi hoitopäivät, itsehoitoryhmät, kuntosalikäyntejä, siivouspäiviä ja tekemistä viikonlopuksi. Työntekijä totesi, että mikäli pitäisin ohjelmasta kiinni, minun ei tarvitsisi enää käyttää huumeita. Katsoin häntä hölmistyneenä. Hän jatkoi: ”Tee kaikki, mitä suunnitelmassa sanotaan, äläkä tee mitään suunnitelman ulkopuolista. Ohjelmamme toimii varmasti, jos toteutat sitä."

Tämä oli tärkeä viesti: pidä asiat yksinkertaisina.

Siihen saakka huumeet ja huumekaverit olivat tehneet päätökset, mutta tällä kertaa minä tein päätöksen toipua.

Tästä ihmisestä huokui luottamusta ja varmuutta. Siinä hetkessä tein päätöksen sitoutua ohjelmaan. Koin toivoa, joka ajan myötä jalostui luottamukseksi. Tein päätöksen sitoutua ja luottaa johonkin, mistä minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Siihen saakka huumeet ja huumekaverit olivat tehneet kaikki päätökset puolestani, mutta tällä kertaa minä tein päätöksen toipua.

Luottamusta lisäsi myös työntekijän näyttämä esimerkki. Hoidossa minun ja muiden asiakkaiden piti sitoutua käymään viikoittain kolmessa itsehoitoryhmässä. Sääntöön oli helpompi sitoutua, kun ohjaajani kävi itsekin aktiivisesti ryhmissä ja työsti 12 askeleen toipumisohjelmaa. Koin, että itsehoidon suhteen hän oli kanssani samalla viivalla. Toiminnallaan hän osoitti, että tarvitsi itsekin yhä apua.

Jaettu kokemus luo yhteyttä

Olen nyt itse työskennellyt päihdehoidon ammattilaisena yli 20 vuotta. Olen suorittanut korkeakoulututkinnon ja lukuisia muita koulutusohjelmia. Koen vahvasti, että ammatillinen kehittyminen vaatii säännöllistä kouluttautumista, mutta toipumiskokemukseni on silti merkittävä osa ammattitaitoani.

Suoritettuani yli vuoden koulutusohjelman skotlantilaisessa Minnesota-mallin päihdehoitosairaalassa Castle Craigissa ymmärsin, kuinka voin hyödyntää toipumiskokemustani parhaalla tavalla. Opin, että tarinani ja kokemusteni kertominen sopivissa hetkissä ja sopivalla tavalla vahvistaa viestiäni asiakkaalle, vaikka se ei itsessään raitista ketään. Esimerkiksi luennoidessani voin avata opettamiani asioita kokemusteni kautta. Joskus saatan myös kertoa asiakkaalle oman kokemukseni käsiteltävästä aiheesta.

Minnesota-mallin sekä Myllyhoidon toipumiskeskeisessä hoitofilosofiassa 12 askeleen ohjelman ammatillinen soveltaminen yhdistyy erilaisiin terapiamenetelmiin. Kun terapiamuotojen vaikuttavuutta on tutkittu, asiakkaan ja terapeutin välinen suhde on todettu merkittävimmäksi tekijäksi terapian onnistumisessa. Auttamistyössä tätä suhteen muodostamista edesauttaa se, että myös työntekijällä on kokemus pimeiden puoliensa kohtaamisesta ja autetuksi tulemisesta, kuten toipuvalla työntekijällä väistämättä on.

Päihderiippuvaiset aistivat herkästi, onko työntekijä keskusteluissa aidosti läsnä ja ymmärtääkö tämä, mistä asiakas puhuu. Lisäksi heillä on usein kokemuksia petetyksi ja hylätyksi tulemisesta, laiminlyönneistä ja epäluottamuksesta, mikä heijastuu automaattisesti nykypäivään. Asiakkaat saattavat esimerkiksi epäillä työntekijää ja hoito-ohjelmaa tai kyseenalaistaa työntekijän halua olla aidosti asiakkaan puolella.

Jos työntekijä ei usko toipumiseen, miten hän voi saada asiakkaan uskomaan siihen?

Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen sekä yhteyden, yhteisöllisyyden, kyvykkyyden ja autonomian kokemus kuuluvat psykologisiin perustarpeisiimme. Niiden täyttyminen motivoi automaattisesti kohti parempaa elämää. Kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi tuleminen ovatkin myös riippuvuuksista vapautumisessa ratkaisevan tärkeitä asioita. Toipumisen läpi käynyt työntekijä pystyy usein vastaamaan näihin perustarpeisiin.

Lisäksi paras vertaistuki tulee usein toiselta asiakkaalta, joten tehtäväni ammattilaisena on auttaa asiakkaita auttamaan toisiaan. Ammattilaisen on myös uskottava asiakkaan muutokseen. Jos päihdetyöntekijä ei usko toipumiseen, miten hän voi saada asiakkaan uskomaan siihen?

Ammattilaisina tehtävämme on myös tunnistaa, milloin asiakkaan puheet ja teot ovat linjassa hänen tavoitteidensa kanssa. Meidän on oltava rehellisiä, mikäli huomaamme asiakkaan toiminnassa huolestuttavia merkkejä, kuten ongelmien vähättelyä, epärehellisyyttä, salailua, uhriutumista, muiden syyttelyä tai huomion siirtämistä toissijaisiin asioihin. Toipumisen kokenut työntekijä tunnistaa tällaiset tilanteet kenties helpommin ja uskaltaa myös haastaa asiakasta.

Aiemman ohjaajani tavoin pyrin itsekin olemaan lempeän tiukka. Tarvittaessa puutun säännöistä lipsumiseen sekä haitallisiin asenteisiin ja käytösmalleihin. Tämä vahvistaa asiakkaan luottamusta, joka on tärkeä osa hoitosuhdetta. Asiakkaat yleensä arvostavat suoraa ja rehellistä palautetta.

Nöyryys auttaa päihdetyöntekijää

Toipumiskokemus ei yksin tee ammattilaista, mutta yhdessä ammatillisen koulutuksen kanssa se voi luoda parhaimmillaan timanttisen ammattitaidon. Työntekijän on kuitenkin myös viisasta myöntää oma avuntarpeensa ja keskeneräisyytensä auttajana.

Kun olin urani alkuvaiheessa, tiesin mielestäni toipumisesta ja ”oikeasta" raitistumisen tavasta kaiken. Onneksi olen sittemmin saanut kasvaa niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin. Nykyään tiedän, että asiakas on oman elämänsä paras asiantuntija. Joskus hän tietää ratkaisut ongelmiinsa minua paremmin. Tehtäväni on auttaa häntä ymmärtämään addiktiotaan ja riippuvuudesta toipumista, tunnistamaan muutostarpeensa ja näkemään kehityksensä.

Voimattomuuden myöntäminen addiktiosairauden tuhovoiman edessä luo perustan 12 askeleen työskentelylle. Vastaavasti toipuva ammattilainen ymmärtää, että hän on voimaton paitsi omansa myös asiakkaan sairauden suhteen. Kerron aina asiakkaalle työnjaostamme: hän raitistuu tekemällä tarvittavan työn, ja minä sitoudun auttamaan häntä parhaani mukaan.

Siitäkin on apua, että toipuva työntekijä pysyy valppaana omista luonteenvajavuuksistaan. Myös toipumiskokemus, raittiuden tuoma itseluottamus ja riippuvuussairauden ymmärtäminen voivat nimittäin helposti muuttua vahvuuksista vajavuuksiksi. Joskus esimerkiksi itseriittoisuus, umpimielisyys tai ”raitistamisen pakko” saattavat nostaa päätään haastavissa asiakastilanteissa tai työyhteisön ristiriidoissa.

Omien virheiden rehellinen myöntäminen vahvistaa usein asiakkaan ja ammattilaisen suhdetta. Se kuuluu toipuvan ammattilaisen ammattitaitoon niin kuin asiakkaan ja työryhmän kuunteleminen ja muiden näkemysten huomioiminenkin.

Katso Juha Lantzin luento riippuvuudesta toipumisen työkaluista YouTube-kanavaltamme.