Siirry sisältöön

Blogi

Rakkaan tilalle tuli arvaamaton valehtelija – päihderiippuvuus muuttaa persoonaa

Kirjoittajalta Miska Mikkonen / 12.12.2023

Päihderiippuvuuden edetessä myös persoonallisuus muuttuu, kirjoittaa päihdeterapeutti Miska Mikkonen. Riippuvaisessa käyttäytymisessä korostuvat esimerkiksi valehtelu, salailu, kriittisyys, syyllistäminen ja manipulointi.

Pelotteleva päihdekasvatus ei toimi – nuoret kaipaavat rehellisyyttä ja rentoutta

Kirjoittajalta Krista Keski-Rauska / 19.10.2023

Millaista on toimiva päihdekasvatus? Nuoria kannattaa lähestyä avoimuudella, rehellisyydellä ja omalla persoonalla, kirjoittaa kouluttajamme Krista Keski-Rauska.

Pimeiden puolien paljastaminen pelotti turhaan – 12 askelta auttavat haasteissa

Kirjoittajalta Julia Oja / 8.6.2023

Vaikka kahdentoista askeleen toipumisohjelma on suunnattu riippuvuuksista kärsiville, aivan jokainen voi hyötyä sen yleismaailmallisesta viisaudesta, kirjoittaa päihdeohjaaja Julia Oja.

Läheisen tuska jää varjoon päihteitä romantisoivassa mediassa

Kirjoittajalta Ida Roivainen / 4.5.2023

Median päihdetarinat ovat yksipuolisia. Niistä puuttuvat paitsi läheiset, myös ymmärrys päihderiippuvuudesta, kirjoittaa mediatutkija Ida Roivainen.

Toipuvan addiktin tunnustuksia: Kuinka hylkäsin päihteet ja aloin elää ihmisiksi

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys / 10.1.2023

Päihderiippuvuudesta toipuva Mikko kertoo blogissa toipumisestaan. Vertaistuki on sulattanut pelkoja, häpeää ja riippuvuussairaudelle ominaista itsekeskeisyyttä.

Hoitoa tarvitseva ”jää tuulikaappiin pyörimään”– päihdepalveluista on tehtävä saavutettavampia

Kirjoittajalta Heidi Vanjusov / 7.12.2022

Päihdehuollon ratkaisuissa ei huomioida riittävästi yksilöllisiä tarpeita, ja asiakkaan oikeudet toteutuvat usein vain näennäisesti, kirjoittaa oikeustieteen tohtori Heidi Vanjusov.

Yhteiskunnan kovat arvot kiihdyttävät riippuvuuksia

Kirjoittajalta Leena Koivula / 21.9.2022

Riippuvuuksiin sairastuminen ei ole koskaan ollut yhtä helppoa kuin nykyään, sillä ne ovat keskeinen osa taloutta ja yhteiskuntaa, kirjoittaa sosiaalipsykologi Leena Koivula.

Itsemyötätunto on tehokas lääke pelkoon, häpeään ja riippuvuuksiin

Kirjoittajalta Susanna Ahvalo / 17.8.2022

Itsemyötätunto on tehokas työkalu riippuvuuksista toipumisessa, kirjoittaa mindfulness-ohjaaja Susanna Ahvalo. Hän on itsekin toipuva alkoholisti.

Riippuvaista ei voi rakastaa ehjäksi

Kirjoittajalta Outi Forsblom / 5.5.2022

Laulaja-lauluntekijä Outi Forsblom yritti pitkään rakastaa alkoholisti-isänsä raittiiksi. Musiikki toi hänelle lohtua tuskan keskellä.

Yhdistyksen hallitus esittäytyy

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys / 3.3.2022

Myllyhoitoyhdistyksen syyskokouksessa valittiin uusi hallitus vuodelle 2022. Lue blogista hallituksen jäsenten esittelyt.