toipuminen
Rakastava läheinen ajautuu tahtomattaan päihderiippuvuuden syövereihin, kirjoittaa sosiaali- ja kasvatusalan ammattilainen Nelli Niemelä blogissamme. Hän käy läpi läheisen raastavia paradokseja, kuten sitä, että riippuvaisen rakastaminen ehdoitta vaatii ehtoja.
Toukokuun 5. päivänä vietetään viidettä kertaa Läheistenpäivää. Tänä vuonna läheisille järjestetään myös tapahtumat Helsingin Pasilassa sekä Seinäjoella. Päivän teemana on ”Et ole yksin”.
Addiktio on yksinäisen ihmisen sairaus, jossa kaiken takana häärää itsekeskeinen minä, kirjoittaa Vantaan A-killan toiminnanjohtaja ja kirjailija Johannes Lahtela. Hänelle raitistumisessa on ollut vaikeinta antaa itselleen anteeksi.
Anu Ubaud on viestintäalan yrittäjä ja Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja. Hän tahtoo lisätä ymmärrystä riippuvuuksista ja luoda työpaikoille puuttumisen kulttuuria.
Myllyhoitoyhdistys myöntää Toipumisteko-tunnustuksen ihmiselle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt riippuvuuksista toipumista ja niihin liittyvän häpeän vähentämistä. Äänestä viidestä ehdokkaasta parasta 27.2. mennessä.
Kevään luentoaiheita ovat raittiuden työkalut, riippuvuuden puheeksiotto lasten kanssa sekä päihderiippuvuuden ja psykoterapian suhde.
Myllyhoitoyhdistyksen pitkäaikainen päihdetyö Naarajärven vankilassa päättyy vuodenvaihteessa Rikosseuraamuslaitoksen määrärahojen vuoksi, mikä harmittaa vankeja. He toivovat päihdekurssien jatkumista.
Päihderiippuvuuden edetessä myös persoonallisuus muuttuu, kirjoittaa päihdeterapeutti Miska Mikkonen. Riippuvaisessa käyttäytymisessä korostuvat esimerkiksi valehtelu, salailu, kriittisyys, syyllistäminen ja manipulointi.
Kuinka päihderiippuvuutta hoidetaan nykyään Minnesota-mallin ja Myllyhoidon juurilla, Hazeldenin päihdeklinikalla Yhdysvalloissa? Miten hoito-ohjelma on viime vuosina muuttunut?
Tavoitteena on nimi, joka avautuu helposti ja kuvaa yhdistyksen toimintaa riippuvuuksien ja niistä toipumisen parissa nykyistä selvemmin.
- « Edellinen
- 1
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- …
- 9
- Seuraava »