Siirry sisältöön

Tukea nuorille -hanke

Nuoren ongelmat päihteiden kanssa kohdataan ensimmäiseksi yleensä lastensuojelun, nuorisotyön ja koulutuksen piirissä. Tukea nuorille -hankkeessa koulutettiin näiden alojen ammattilaisia sekä luotiin työkaluja puheeksiottoon ammattilaisille sekä perheille.

Myllyhoitoyhdistyksen Tukea nuorille -hanke syntyi avuksi nykytilanteeseen, jossa nuorten humalahakuisen alkoholinkäytön rinnalle ovat nousseet yhä helpommin käsiin saatavat huumeet ja muut päihdyttävät lääkkeet.

Nuoren ongelmat päihteiden kanssa kohdataan ensimmäiseksi yleensä lastensuojelun, nuorisotyön ja koulutuksen piirissä. Lähtökohtana voi olla poliisin tekemä lastensuojeluilmoitus silloin, kun nuori on kohdattu päihtyneenä. Kimmokkeena voivat olla myös koulussa havaitut ongelmat, nuorisotyön havainnot tai myös kaveripiirin aikuiselle ilmaisema huoli nuoren käytöksen takia.

Tukea nuorille -hankkeessa koulutettiin edellä mainittujen alojen toimijoita päihteistä, varhaisesta puuttumisesta, päihteiden käytön puheeksiottamisesta, hoidontarpeen arvoinnista sekä palveluihin ohjaamisesta. Lisäksi tarkoitus oli tukea perheitä ottamaan yhä paremmin puheeksi nuorten päihteiden käyttö.

Koulutusten lisäksi hankkeen myötä koottiin työkalupakki nuorille, vanhemmille sekä ammattilaisille käytettäväksi nuorten kanssa työskenneltäessä. Puheeksiottoon keskittyvä Tukea nuorille -sivusto löytyy osoitteesta: https://riippuvuudet.fi/tukea-nuorille

Hankkeen rahoitti Opetus- ja kulttuuriministeriö vuosina 2020-2021.

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Minna Ekholm
minna.ekholm@myllyhoito.fi

Toipumiskeskeinen hoito

Toipumiskeskeiseksi päihdehoidoksi kutsutaan täysraittiuteen tähtäävää, yhteisöllistä ja vertaistukeen perustuvaa hoitoa. Siinä on keskiössä 12 askeleen soveltaminen ammatillisesti. Hoitomuotoa edustavat Minnesota-malli ja myllyhoito, joiden juuret ovat Pohjois-Amerikassa. Riippuvuudet ry on sitoutumaton asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, riippuvuuksiin sairastuneiden ja läheisten auttaminen sekä toipumiskeskeisen hoidon kehittäminen.

Ajankohtaista

5.5. päihderiippuvaisten läheistenpäivä -logo

”Töistä tullessa et tiedä, mitä kotona on vastassa” – päihderiippuvaisen läheinen kokee usein turvattomuutta

Kirjoittajalta Riippuvuudet ry | 24.4.2025

Päihteiden käyttö aiheuttaa turvattomuuden kokemuksia päihteitä ongelmallisesti käyttävien läheisille, kertoo järjestöjen teettämä kysely. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta muistetaan niitä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päivän aikana järjestetään läheisille webinaari ja lähitapahtumat Oulussa ja Seinäjoella.

Lue lisää