Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Suomen alkoholipolitiikka luisuu huolestuttavaan suuntaan

Kirjoittajalta Minna Ekholm / 28.6.2024

Hallituksen esitys alkoholin kotiinkuljetuksen sallimisesta on ongelmallinen, kirjoittaa toiminnanjohtajamme Minna Ekholm kannanotossaan.

Lapset kärsivät riippuvuuksista eniten – tuskaa lievitetään kekseliäällä opetuksella Yhdysvalloissa

Kirjoittajalta Christer Schoultz / 14.6.2024

Yhdysvalloissa lapsille opetetaan riippuvuuksista esimerkiksi painavan kivirepun, tunteiden ja taideterapian avulla. Lasten huomioiminen päihdehoidossa vähentää kärsimystä ja ehkäisee riippuvuuksia tulevaisuudessa, kirjoittaa Myllyhoitoyhdistyksen varapuheenjohtaja Christer Schoultz.

”Koen sellaista yksinäisyyttä, että ei voi kuvailla” – päihderiippuvaisen läheinen jää hätänsä kanssa yksin

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys / 25.4.2024

Järjestöjen kyselyn mukaan päihteitä käyttävän läheiset jäävät helposti avun ulkopuolelle, eikä heidän tarpeitaan tunnisteta terveydenhuollossa riittävästi. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta järjestetään päihderiippuvaisten läheisille tukitapahtumat Helsingissä ja Seinäjoella.

Joskus suurinta rakkautta on jättää päihderiippuvainen – läheisen elämä on täynnä paradokseja

Kirjoittajalta Nelli Niemelä / 25.4.2024

Rakastava läheinen ajautuu tahtomattaan päihderiippuvuuden syövereihin, kirjoittaa sosiaali- ja kasvatusalan ammattilainen Nelli Niemelä blogissamme. Hän käy läpi läheisen raastavia paradokseja, kuten sitä, että riippuvaisen rakastaminen ehdoitta vaatii ehtoja.

10 terveistä Hazeldenin päihdeklinikalta

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys / 29.3.2024

Yhdistys vieraili Minnesotassa Hazeldenin päihdeklinikalla, jossa hoito on muttununut lähivuosina paljon etenkin opioidikriisin takia. Lue tai katso terveiset reissusta!

Naiserityisen työn verkoston kannanotto: Suomen tulee sitoutua väkivallan torjumiseen

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys / 5.3.2024

Myllyhoitoyhdistys allekirjoitti Naiserityisen työn verkoston kannanoton, jossa vaaditaan Suomelta suunnitelmallisia, konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi.

Armottomuus melkein tuhosi raittiuteni

Kirjoittajalta Johannes Lahtela / 22.2.2024

Addiktio on yksinäisen ihmisen sairaus, jossa kaiken takana häärää itsekeskeinen minä, kirjoittaa Vantaan A-killan toiminnanjohtaja ja kirjailija Johannes Lahtela. Hänelle raitistumisessa on ollut vaikeinta antaa itselleen anteeksi.

Aina mielessä? -verkko­alusta

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys / 16.1.2024

Aina mielessä? -verkkoalusta sisältää tehtäviä 8 viikoksi liiallisen päihteiden käytön, rahapelaamisen tai läheiskokemuksen tarkasteluun.

Yhdistyksen jäsenten kevätkokous 25.4.

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys / 14.1.2024

Tervetuloa yhdistyksen kevätkokoukseen Helsinkiin tai mukaan etäyhteydellä 25.4.2024 klo 19.

VTV-ohjelma 24.-25.4. NUORI2024-päivillä

Kirjoittajalta Myllyhoitoyhdistys / 14.1.2024

Vapaus tuo vastuun -ohjelmamme osallistuu NUORI2024 – valtakunnallisille nuorisotyön päiville 24.-25.4. Tule moikkaamaan meitä Tampereelle!